Vuoden 2022 aktiivisia tekijöitä palkittu

RiHy juhlisti joulunaikaa ja muisteli aktiivista tapahtumavuotta 2022 Joulugaalassa 3.12.2022 Hyvinkään Sveitsissä. Juhlaillalliselle oli kutsuttu kamarin jäsenet, koejäsenet, senaattorit ja kunniajäsenet seuralaisineen. Joulugaalaan toivat tervehdyksensä kutsuvieraina myös vuosien 2021 ja …

Hallitus vuodelle 2023 on valittu!

    RiHyn sääntömääräinen vaalikokous järjestettiin 20.10. Hyvinkäällä Konecranesin tiloissa. Kokouksessa valittiin hallitus tulevalle vuodelle, ja tunnelma oli kepeä ja odottava. Hallitusehdokkaat pääsivät visioimaan tulevaa vuotta, ja 2023:lle kaavailtiin sekä …

RiHyn Eveliina Leino aluejohtajaksi alue B:lle

Vuoden 2023 Suomen Nuorkauppakamarit ry:n hallitus valittiin Kuopiossa kansallisessa vaalikokouksessa 7.–9.10.2022. Keskusliiton hallitus koostuu puheenjohtajiston lisäksi neljästä kehitysjohtajasta (kansainvälisyys, koulutus- ja kokoustoiminta, johtajuus ja kumppanuudet sekä yhteiskuntavaikuttaminen), neljästä aluejohtajasta sekä …

PÄ1VÄ JOHTAJANA -projekti RiHyssä 31.10.-4.11.2022 

Riihimäen-Hyvinkään Seudun Nuorkauppakamari järjestää paikallisena toteutuksena Suomen Nuorkauppakamareiden vuodesta 2013 järjestämän Pä1vä Johtajana -projektin. Projektin tarkoituksena on tuoda alueen johtajat ja nuoret yhteen vaihtamaan ajatuksia ja saamaan uutta näkökulmaa tekemiseen. …

Sami Nummelasta uusi senaattori

Kamarimme sai uuden senaattorin viikonloppuna Suomen Nuorkauppakamarien vuosikokouksessa, kun ansioituneelle jäsenellemme Sami Nummelalle myönnettiin senaattorin arvo #80625. Nummela on palkittu uransa aikana mm. vuoden koejäsenenä. Hän on sen jälkeen toiminut vuosittain …

Koejäsenkampanja 4.–30.1.2022

Hellurei ja loistavaa, että olet päätynyt Riihimäen-Hyvinkään seudun nuorkauppakamarin sivuille! Kiinnostaako verkostoituminen, työelämätaitojen kehittäminen tai uusien ystävien löytäminen? Entä oman kotikaupungin elävöittäminen tai uran buustaaminen? Oletko aktiivinen alle 40-vuotias hyvinkääläinen …